Kulutusluotto

Kulutusluotto termi on sinänsä melko laaja, että se käsittää myös esimerkiksi pikalainat ja autolainat. Kulutusluotto ei siis tarkoita mitään tietynlaista laistaa, kuten taas esimerkiksi sana pikavippi tarkoittaa yleensä pieniä ja lyhytaikaisia, noin 50-1000 euron kulutusluottoja. Pikavipitkin ovat siis todellisuudessa kuitenkin kulutusluottoja.

Kansankielellä kulutusluotolla kuitenkin tarkoitetaan yleensä noin 1000-10 000 euron vakuudellista, taikka vakuudetonta lainaa. Harvoin siis kulutusluotoista puhuttaessa puhutaankin esimerkiksi autolainasta, vaikka se sitä teoriassa voisi tarkoittaakin. Erilaisia kulutusluottoja on ollut tarjolla jo kymmenien vuosien ajan, ja ensimmäisenä niitä ovat tarjonneet pankit.

Nykytekniikka on kuitenkin mahdollistanut netissä toimivat, pikavippipalveluiden kaltaiset, kulutusluottoihin erikoistuneet palvelut. Tosin kyllähän osa pikavippipalveluistakin tarjoaa suurempia ja pidempiaikaisia lainoja, jotka myönnetään ennemmin kulutusluotoiksi, kuin pikavipeiksi. Nykytekniikan ansiosta myöskään kulutusluottojen saaminen ei ole lähellekään yhtä vaivalloinen ja byrokraattinen prosessi kuin ennen, vaan sinun on mahdollista saada jopa kulutusluotto heti tilille.

Aivan kuin pikavipit ja muutkin lainat, kannattaa myös kulutusluotot vertailla. Kulutusluottoihin keskittyneitä vertailusivustoja ei ole aivan niin paljoa kuin vippivertailu sivustoja, mutta kyllä niitäkin löytyy. Esimerkiksi kulutusluotto.com on hyvä sivusto, josta voit lukea tietoa kulutusluotoista ja vertailla niitä keskenään.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *